Alopecia Areata
Hiustenlähtöä aiheuttava alopecia areata eli pälvikalju on autoimmuunisairaus. Karvanlähtöä voi näkyä myös kehon muissakin osissa kuten ripsissä ja kulmakarvoissa. Sairauden aikana kehon immuunijärjestelmä hyökkää hiustuppeja vastaan, jolloin hiusten kasvu vaikeutuu. Sairaudesta kärsii noin 2 ihmistä 100:sta. Me kerromme sinulle tarkemmin alopecia areatasta ja miksi se aiheuttaa hajanaista hiustenlähtöä.
Alopecia areata: oireet ja diagnoosi
Yksi alopecia areatan näkyvimpiä oireita ovat äkillinen hiustenlähtö, joka ei tapahdu kokonaan vaan se alkaa pienillä läiskillä. Kyseiset alueet voivat tuntua sileiltä sekä karvattomilta ja toisinaan niihin liittyy kutinaa tai pistelyä. Joillakin potilailla myös kynnet voivat kärsiä, jolloin varhaisin merkki on kynsien pienet kuopat tai harjanteet.
Diagnoosi lähtee liikkeelle yleensä päänahan sekä muiden sairastuneiden alueiden fyysisellä tutkimuksella. Ihotautilääkäri voi myös suorittaa biopsian eli koepalan ottamisen, jonka avulla ihon rakenne saadaan analysoitua sekä diagnoosi vahvistetaan. Jossakin tapauksissa on myös tarpeen tehdä verikokeita, joiden avulla saadaan muut autoimmuunisairaudet kuten kilpirauhasen häiriöt sekä lupuksen eli punahukka -ryhmän taudit suljettua pois. Niiden oireet voivat olla samanlaisia.
Sairaus vaikuttaa sekä miehiin että naisiin ja toisinaan jopa lapsille voi kehittyä alopecia areata. Vaikka taudin tarkkaa syytä ei täysin ymmärretä, tiedetään jo, että geneettisillä tekijöillä ja immuunijärjestelmän toiminnalla on merkittävä rooli. Sairaus sinällään ei ole tarttuva eikä se vaikuta fyysiseen terveyteen hiustenlähtöä lukuun ottamatta.

Hei, nimeni on Alona. Olen IdealofMeD:in asiantuntija kauneudessa, pitkäikäisyydessä sekä hiustenlähdössä.
Jos sinulla on kysyttävää hoidoistamme, ota meihin yhteyttä. Olemme täällä tukemassa sinua matkalla kohti elinvoimaisempia hiuksia!
- Olemme paikalla
Pälvikalju: syyt ja riskitekijät
Pälvikalju eli alopecia areata ilmenee, kun immuunijärjestelmä hyökkää karvatuppien kimppuun sekä häiritsee niiden kasvusykliä. Useiden eri tekijöiden uskotaan vaikuttavan tähän:
- Geneettinen alttius eli jos jollakin lähisukulaisella on jo sairaus ollut, on suurempi riski sairastua siihen itsekin
- Autoimmuunisairaudet: henkilöillä, joilla on muita autoimmuunisairauksia kuten 1 tyypin diabetes tai psoriasis, on suurempi riski sairastua
- Stressi ja trauma: henkinen tai fyysinen stressi voi joskus laukaista tai pahentaa pälvikaljua
Tutkimukset viittaavat siihen, että alopecia areata on seurausta geneettisten, ympäristöllisten sekä immunologisten tekijöiden monimutkaisesta yhdistelmästä. Tästä huolimatta on hyvin vaikea ennustaa, ketä se koskee tai miten sairaus kehittyy.
Alopecian eri tyypit
Alopecian tyyppi | Kuvaus | Yleiset syyt | Oireet |
---|---|---|---|
Alopecia Areata eli pälvikalju | Autoimmuunisairaus, joka aiheuttaa hajanaista hiustenlähtöä | Immuunijärjestelmä hyökkää karvatuppia vastaan | Pyöreitä, kaljuja alueita päässä ja/tai vartalossa |
Alopecia Totalis eli pälvikaljun äärimuoto | Täydellinen hiustenlähtö päässä | Pitkittynyt pälvikalju | Päänahasta lähtevät kaikki hiukset |
Alopecia Universalis eli pälvikaljun toinen äärimuoto | Kaikkien vartalon karvojen häviäminen, mukaan lukien ripset ja kulmakarvat | Vaikea autoimmuunireaktio | Täysin sileä iho ilman karvoja |
Androgen alopecia eli perinnöllinen hiustenlähtö | Perinnöllinen hiustenlähtö, jota usein kutsutaan joko miesten pälvikalju tai pälvikalju naisella | Geneettiset tekijät, hormonit | Ajan myötä ohenevat hiukset, väistyvä hiusraja |
Telogen effluvium eli telogeeninen hiustenlähtö | Stressin tai fyysisen rasituksen aiheuttama tilapäinen hiustenlähtö | Stressi, sairaus tai lääkitys | Hajanaista hiustenlähtöä koko päänahan alueella |
Traction alopecia eli vetämisen aiheuttama alopecia | Hiustenlähtö, joka aiheutuu fyysisestä hiusten vetämisestä | Tiukat hiustyylit, kuten poninhännät tai letit | Hajanainen hiustenlähtö usein hiusrajassa |
Alopecia areata hoito eli pälvikalju hoito
Tällä hetkellä mikään alopecia areata hoito eli pälvikalju hoito ei tuo parantavaa vaikutusta hiustenlähtöön. Silti useat hoitomenetelmät voivat stimuloida hiusten kasvua sekä vähentää taudin vaikutuksia. Paras alopecia areata hoito riippuu taudin laajuudesta, sairastuneen henkilön iästä sekä yksilöllisistä mieltymyksistä.
Kortikosteroidit
Yksi yleisimmistä lääkkeistä, joita alopecian aiheuttamaan hiustenlähtöön käytetään, on kortikosteroidit. Ne ovat tulehduskipulääkkeitä ja niitä voidaan antaa eri tavoilla:
- Paikalliset rasvat ja voiteet: näitä levitetään suoraan päänahkaan tai muille sairastuneille alueille. Niitä on helppo käyttää, mutta tulosten saamiseen menee huomattavasti pidempi aika.
- Injektiot: kortisonia voidaan ruiskuttaa suoraan kaljuihin kohtiin, jolloin pyritään saavuttamaan nopeampi vaikutus. Tätä menetelmää käytetään niissä kaljuissa kohdissa, jotka ovat pienempiä tai alueet ovat rajoittuneet.
- Oraaliset kortikosteroidit: näitä käytetään silloin, kun hiustenlähtö on laajempaa. Ne tosin aiheuttavat huomattavia sivuvaikutuksia, kuten painonnousua ja korkeaa verenpainetta. Niitä käytetäänkin yleensä vain lyhyempiä aikoja kerrallaan.
Paikalliset immunoterapiat
Paikalliset immunoterapiat, esimerkiksi Diphenylcyclopropenone eli Diphencyprone (DPCP), ovat toinen hoitomenetelmä, josta on saatu varsin lupaavia tuloksia. DPCP:tä levitetään iholle, jotta saadaan aikaan allerginen reaktio. Sen reaktion uskotaan ohjaavan immuunijärjestelmää niin, ettei se hyökkää karvatuppia vastaan. Se taas saattaa mahdollista hiusten kasvun takaisin. Hoito kuitenkin vaatii säännöllisiä käyntejä iholääkärillä ja itse lääke voi aiheuttaa joko ärsytystä tai kutinaa.
PRP hoito (Platelet-Rich Plasma eli runsasverihiutaleinen plasma)
PRP hoidossa käytetään potilaan omaa verta hiusten kasvun stimuloimiseen. Aluksi veri sentrifugoidaan plasman eristämiseksi ja sen jälkeen se injektoidaan potilaan päänahkaan. PRP:n uskotaan stimuloivan karvatuppien kasvua, kun verenkiertoa parannetaan sekä toimitetaan samalla kasvutekijöitä. Useat tutkimukset ovat myös osoittaneet, että PRP:llä voi olla positiivisia vaikutuksia sellaisilla, joilla on alopecia areata ja vaikutukset ovat parempia, kun se yhdistetään muiden hoitojen kanssa.
Hiustensiirto
Hiustenlähdön ensisijainen hoito ei yleensä ole hiustensiirto. Pälvikalju voi aiheuttaa toistuvaa hiustenlähtöä joka toimenpiteen jälkeen. Joissain tapauksissa, joissa tauti on jo tasaantunut, ja potilaalla on rajoitetusti kaljuja osia, voidaan hiustensiirtoa harkita.
Minoksidiili
Minoksidiili on päänahkaan levitettävä liuos, joka on tieteellisesti todistettu pysäyttävän perinnöllisen hiustenlähdön ja stimuloivan hiusten kasvua. Se on lisäksi reseptivapaa lääke. Siitä voi myös olla apua sellaisille henkilöille, joilla on alopecia areata. Varsinaisten tulosten näkymiseen voi kuitenkin mennä useita kuukausia ja lisäksi hoitoa on jatkettava säännöllisesti vaikutuksen säilymiseksi.
JAK-estäjät eli Janus-kinaasin estäjät
JAK-estäjät ovat suhteellisen uusi hoitomenetelmä. Se estää immuunijärjestelmän tiettyjä signalointireittejä ja se puolestaan voi vähentää tulehduksia sekä edistää karvojen uudelleen kasvua. Näistä lääkkeistä ovat esimerkkeinä tofasitinibi ja ruksolitinibi. Kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet varsin lupaavia tuloksia, mutta hoito on vielä arvioitavana. Niiden käyttö voi olla kallista sekä aiheuttaa sivuvaikutuksia kuten infektioita ja vaikutuksia maksaan.
Kosmeettinen apu
On potilaita, jotka eivät halua tai pysty käyttämään lääketieteellisiä hoitoja. Heitä varten on erilaisia kosmeettisia ratkaisuja, joiden avulla he voivat peittää hiustenlähtöä sekä lisätä itseluottamusta.
- Peruukit: joita on monta eri tyyliä sekä erilaisista materiaaleista kuten aidoista hiuksista synteettisiin.
- Meikki ja mikropigentointi: ovat tekniikoita, jotka luovat vaikutelman, että kaljuilla alueilla on hiuksia.
- Hiuksia vahvistavat tuotteet: volyymi shampoot sekä suihkeet, jotka antavat vaikutelman täyteläisimmistä hiuksista.
Laserterapia
Matalaintensiteettistä laserhoitoa eli LLLT:tä käytetään joskus täydentämään muita hoitoja. Laservalo voi lisätä verenkiertoa karvatupissa ja vähentää tulehdusta, mikä voi stimuloida hiusten kasvua. Tämä menetelmä on kivuton ja sillä on vain vähän sivuvaikutuksia. Se vaatii kuitenkin säännöllisiä hoitoja ollakseen riittävän tehokas.
Luonnolliset hoidot
Niille potilaille, jotka haluavat luonnollisia sekä täydentäviä menetelmiä, on tarjolla useita eri vaihtoehtoja:
- Eteeriset öljyt: laventeli-, rosmariini- ja piparminttuöljyjä on perinteisesti käytetty stimuloimaan hiusten kasvua.
- Ruokavalio ja ravitsemus: tasapainoinen ruokavalio, jossa on runsaasti vitamiineja sekä kivennäisaineita ja erityisesti biotiinia, sinkkiä sekä D-vitamiinia, voi auttaa tukemaan hiusten terveyttä.
- Akupunktio: vaikka tieteellinen tuki on rajallista, ovat monet potilaat raportoineet akupunktion jälkeisistä parannuksista. Tämä asteittain tapahtuva siirtyminen takaa, että hiusraja näyttää luonnolliselta ja jäljittelee hiusten luonnollista tiheyttä.

Alonan vinkit: elämäntapa ja itsehoito
Alopecia areata on sairaus, jonka kanssa eläminen voi olla henkisesti haastavaa. On silti olemassa strategioita, jotka helpottavat jokapäiväistä elämää.
- Stressinhallinta: koska stressi voi pahentaa sairautta, on tärkeää kehittää strategioita sen hallitsemiseksi. Menetelmät, joita ovat meditaatio, jooga ja säännöllinen liikunta, voivat auttaa vähentämään stressiä. Terapeutin kanssa puhuminen tai tukiryhmään liittyminen voi myös olla hyödyllistä.
- Suojaa ihoasi: jos pään tai kehon hiukset ovat lähteneet, on tärkeää suojata ihoa ulkoisilta stressitekijöiltä. Käytä aina aurinkovoidetta välttääksesi auringon aiheuttamia vaurioita ja harkitse hatun tai huivin käyttöä lisäsuojan saamiseksi.
Yhteenveto hoitovaihtoehdoista
Hoitomenetelmä | Kuvaus | Edut | Haitat/riskit |
---|---|---|---|
Kortikosteroidit | Tulehduskipulääkkeet injektioiden, voiteiden tai tablettien muodossa | Nopea vaikutus hajanaiseen hiustenlähtöön | Painonnousu, ihon oheneminen |
Minoksidiili | Paikallinen liuos, joka stimuloi hiusten kasvua | Helppokäyttöinen, reseptivapaa | Ärsytys, päänahan kutina |
JAK-estäjät | Lääkkeet, jotka estävät immuunijärjestelmän hyökkäyksen karvatuppia vastaan | Tehokas vaikeassa hiustenlähdössä | Korkeat kustannukset, infektioriski |
PRP-hoito | Plasma injektiot potilaan omasta verestä | Luonnollinen menetelmä, parantaa verenkiertoa | Kallista, vaatii useita hoitoja |
Hiustensiirto | Hiustuppien siirtäminen päänahan osasta toiseen | Pysyvät ratkaisu vakaisiin tapauksiin | Ei sovellu aktiiviseen alopeciaan |
Paikalliset immunoterapiat | Voiteet, jotka aiheuttavat allergisen reaktion ja stimuloivat hiusten kasvua | Voi toimia pitkäaikaisessa hiustenlähdössä | Ärsytys, kutina |
Matalaintensiteettinen laserhoito | Laservalo parantaa verenkiertoa hiusrakkuloissa | Kivuton, vähän sivuvaikutuksia | Vaatii säännöllisiä hoitoja |
Alopecia areata ja ennuste
Alopecia areatan ennuste vaihtelee. Joillakin potilailla hiukset kasvavat spontaanisti takaisin vuoden sisällä, kun taas toisilla esiintyy toistuvia tai kroonisia jaksoja. Varhainen diagnoosi ja hoito voivat lisätä onnistuneet hiusten uudelleen kasvun mahdollisuutta, mutta tuloksista ei välttämättä ole takeita.
Alopecia areata on hyvin monimutkainen sairaus, joka vaikuttaa sekä ulkonäköön että itsetuntoon. Kun ymmärtää sairauden ja sen hoitovaihtoehdot, potilas voi ottaa tilanteen hallintaansa ja tehdä tietoisia valintoja. Jos epäilet, että sinulla on hiustenlähtö, ota yhteyttä lääkäriin, jotta saat oikean diagnoosin sekä neuvoja seuraavissa vaiheissa. Perheen, ystävien ja ammattilaisten tuki voi myös vaikuttaa suuresti siihen, miten selviät taudista.
Alopecia areata: tavallisimmat kysymykset
Hiustenlähtö voi ilmetä eri muodoissa. Ne voivat olla pieniä, pyöreitä laikkuja ilman hiuksia, jotka kehittyvät äkillisesti tai suurempia alueita, joista kaikki hiukset ovat pudonneet. Joissakin tapauksissa tauti voi johtaa kaikkien hiusten täydelliseen häviämiseen. Tätä tilaa kutsutaan alopecia totaaliseksi. Jos kaikki karvat lähtevät koko kehosta, se tunnetaan nimellä alopecia universalis. Laajuudesta riippumatta se vaikuttaa syvästi henkiseen ja emotionaaliseen hyvinvointiin.
Alopecia areata on autoimmuunireaktio, jossa immuunijärjestelmä hyökkää karvatuppiin sekä häiritsee hiusten kasvua. Sen voi laukaista geneettiset tekijät, stressi tai muut autoimmuunisairaudet.
Ei ole mitään tunnettua tapaa estää sitä kokonaan, mutta terveiden elämäntapojen ja stressin hallinnan uskotaan vähentävän taudinpurkausten riskiä.
Se vaihtelee potilaasta toiseen. Jotkut kokevat täydellisen uudelleen kasvun, kun taas toisilla se voi olla laajempi hiustenlähtö.
Kyllä. Pienet alueet voivat levitä ja sulautua suuremmiksi alueiksi. Silti taudin kulkua ei ole mahdollista ennustaa.
Lähteet & asiantuntemus
Olemme käyttäneet seuraavia lähteitä tämän sivun kokoamiseen:
- Lifestyle Factors Involved in the Pathogenesis of Alopecia Areata
- Alopecia areata: a review on diagnosis, immunological etiopathogenesis and treatment options
- A Practical Approach to the Treatment of Alopecia Areata
- Epidemiology and burden of alopecia areata: a systematic review
- Läkartidningen: Genmutation vid ärftligt håravfall
Asiantuntijan tarkistamat tiedot

Alona Arel
Tämän sivun on tarkistanut Alona Arel. Hän on kauneuden ja pitkäikäisyyden asiantuntija. Häntä pyydetään usein jakamaan tietojaan.
Palkinnot & valtuutukset



IdealofMeDin hiustensiirto
Olemme ykkösvalintasi, jos ajatuksenasi on toteuttaa hiustensiirto Turkissa. Älä unohda lukea myös muita artikkeleitamme, jotka koskevat hiustensiirtoa. Lue ainakin hiustensiirron hinta, hiustensiirtometodit ja mielenkiintoinen hiustensiirto-tulokset -sivu.